Jumalaa ei voi "tavoittaa". Minä uskon häneen.
Jos hän olisi meidän "tavoitettavissamme", hän olisi
kielen vanki ja meidän orjamme...
Heti, kun käännän kääpiönsilmäni Jumalaan ja yritän
saada hänet kiinni, hän katoaa ollakseen ilmeinen kaikkialla
siellä, missä häntä ei voi tavoittaa. Hänen poissaolonsa on
hänen olemassaolonsa ehto. Tästä seikasta voi pitää kiinni
ja niin minä teen.
Ja minä kammoan niitä, jotka eivät usko Jumalaan.
Minussa on riittävästi tyhjyyttä ruusujen kuihtua.
Riittävästi huutoa öiden särkyä. Riittävästi kaipausta
tappaakseni itseni sodassa.
Mutta ilman Jumalaa täytyy niin monien sanojen
kuolla, niiden, jotka eivät löydä pysyvää sijaa.


                   Göran Tunström: Jouluoratorio