Olemme päässeet siihen pisteeseen, että suurin osa suosikkirunojani on nyt julkaistu. Päivittäminen tulee siis hidastumaan. Blogia ei kannata kuitenkaan hylätä, koska pikku hiljaa lisäilen tänne uusia runoja (sitä mukaa kuin niitä syntyy, joskin aihepiiri saattaa olla hiukan muuttunut). Kaivan esiin myös vanhempia teoksia, josko niistä joitain julkaisukelpoisia löytäisin.

Mikäli blogini kuitenkin alkaa jo tökkimään, tahtoisin jättää tämän muistoksi:
(voiko kristinuskoa tämän ytimekkäämmin enää kuvata?)

"...se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa." Room. 3:22-24

(yksi aiheeseen vain hyvin löyhästi liittyvä runo)



Iloni on itseni ulkopuolella
se on ottanut
ihmishahmon
Ilo, lihaksi tullut

Lapseni

Enkelisilmäiset
Suukkosuiset
Hymy toisesta todellisuudesta

(Tässä eräs vanha ja hyvin henk.koht. runo, jota hiukan epäröin sivuille laittaa. Menköön :)


I
Tyttö havaitsi hitaasti
vihansa silmättömät juonteet
langat liian monimuotoiset
solmuiset
lapsen käsitellä niitä yksin

Käsi vavisten tarttui harppiin
keskellä liidun hajuista luokkaa
raastoi vihansa terän
pehmoiseen ihoon
Kipu
hetken tykyttävä tyydytys
rauha
veren valuessa pulpetille
nostatti pyhästi vuotavan
vihan yhä korkeammalle
tavoittamattomiin

- Ruumini on valmis kantamaan
haavat, jotta minä
jaksaisin elää

II
Käyn vuoropuheluun
sisällä raivoavan lapsen kanssa
yhä pusertaa kädessään
harppia
yhä elää nielläkseen
negatiivisen

- Olisiko sinusta riippumaan
elämäsi ristillä
voisiko olla, että paikkasi
jo täytetty
Ja sinä vapaa lentämään
riittävyyden siivillä?

Syksyn värittämän
maiseman lävitse
kävelen
pitkin mustana itkuna
makaavia katuja

Ja pilvet varisuttavat
ikuista sadettaan
tuoksuihin sekoittanut
saastetta kirpeyttä
tulevan talven tuskaa

Ohitse jälleen
niin monta hätää
päät painuksissa
kädet nyrkeissä

Tunnen surua
jokaisesta
tummasta katseesta
rähmäisissä silmissä

Puun itkemät
punaiset lehdet
luistavat alla jalan
kuin veri

Pääsiäisen sydän on
Isän sydän
Rakkaus paljastettu
puhdas

Rautaisissa nauloissa
piikikkäällä ristillä
Jumalan verta

Kuolemattoman kuolema
köyhän tomuihmisen tähden
Kuinka suuren arvon
meille annoitkaan!

Ristillä eli synnin epätoivo
kadotuksen kauhu
kukistuakseen
lopullisesti

Kuinka paljon meitä
rakastatkaan!