Olemme päässeet siihen pisteeseen, että suurin osa suosikkirunojani on nyt julkaistu. Päivittäminen tulee siis hidastumaan. Blogia ei kannata kuitenkaan hylätä, koska pikku hiljaa lisäilen tänne uusia runoja (sitä mukaa kuin niitä syntyy, joskin aihepiiri saattaa olla hiukan muuttunut). Kaivan esiin myös vanhempia teoksia, josko niistä joitain julkaisukelpoisia löytäisin.

Mikäli blogini kuitenkin alkaa jo tökkimään, tahtoisin jättää tämän muistoksi:
(voiko kristinuskoa tämän ytimekkäämmin enää kuvata?)

"...se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa." Room. 3:22-24

(yksi aiheeseen vain hyvin löyhästi liittyvä runo)



Iloni on itseni ulkopuolella
se on ottanut
ihmishahmon
Ilo, lihaksi tullut

Lapseni

Enkelisilmäiset
Suukkosuiset
Hymy toisesta todellisuudesta

(Tässä eräs vanha ja hyvin henk.koht. runo, jota hiukan epäröin sivuille laittaa. Menköön :)


I
Tyttö havaitsi hitaasti
vihansa silmättömät juonteet
langat liian monimuotoiset
solmuiset
lapsen käsitellä niitä yksin

Käsi vavisten tarttui harppiin
keskellä liidun hajuista luokkaa
raastoi vihansa terän
pehmoiseen ihoon
Kipu
hetken tykyttävä tyydytys
rauha
veren valuessa pulpetille
nostatti pyhästi vuotavan
vihan yhä korkeammalle
tavoittamattomiin

- Ruumini on valmis kantamaan
haavat, jotta minä
jaksaisin elää

II
Käyn vuoropuheluun
sisällä raivoavan lapsen kanssa
yhä pusertaa kädessään
harppia
yhä elää nielläkseen
negatiivisen

- Olisiko sinusta riippumaan
elämäsi ristillä
voisiko olla, että paikkasi
jo täytetty
Ja sinä vapaa lentämään
riittävyyden siivillä?

Syksyn värittämän
maiseman lävitse
kävelen
pitkin mustana itkuna
makaavia katuja

Ja pilvet varisuttavat
ikuista sadettaan
tuoksuihin sekoittanut
saastetta kirpeyttä
tulevan talven tuskaa

Ohitse jälleen
niin monta hätää
päät painuksissa
kädet nyrkeissä

Tunnen surua
jokaisesta
tummasta katseesta
rähmäisissä silmissä

Puun itkemät
punaiset lehdet
luistavat alla jalan
kuin veri

Pääsiäisen sydän on
Isän sydän
Rakkaus paljastettu
puhdas

Rautaisissa nauloissa
piikikkäällä ristillä
Jumalan verta

Kuolemattoman kuolema
köyhän tomuihmisen tähden
Kuinka suuren arvon
meille annoitkaan!

Ristillä eli synnin epätoivo
kadotuksen kauhu
kukistuakseen
lopullisesti

Kuinka paljon meitä
rakastatkaan!

Helmet solisevat nauhana
pitkin rukoilijan väsyneitä
sormia
Mustat helmet, peiliposkiset
huulilla hapon polttamilla
kaksi sanaa
niillä soutaa - niillä huopaa

Herra armahda!
Kristus armahda!

Päättymätön laulu
soi jo
huiluna latvuksissa lehvien
kedoilla tanssivien tähtien

Se on alkamassa
-alkanut jo
    verellä synnytetty
    tulella sävelletty

Päättymätön laulu,
jonka kuoroon huulemme ovat avautuva

Katkelma Thompsonin Taivaankoirasta

...Tuosta pitkästä takaa-ajosta tulee huhu,
tuo Ääni on ympärillä kuin myrskyävä meri:
"Ja onko maailma niin pilalla,
murskana, säpäleinä?
katso, kaikki pakenee sinua, sillä sinä pakenet Minua."

Nuo jalat pysähtyvät vierelleni:
onko synkkyytesi lopultakin
hänen kätensä varjo, joka on hellien ojennettuna.
"Voi rakkain, sokein, heikoin.
Minä olen se, jota sinä etsit!
Sinä vedät rakkautta pois itsestäsi, jos työnnät Minua."

Makaat rikki raadeltuna
jokaisen silmän nähdä
jokaisen suun nauraa

Sielusi silvottu
mielesi veri turtunut
Ihmisarvosi - voiko siitä edes puhua?

Eräälle olet turkoosina hohtava helmi
arvokas, arvokas

Väri, jota musta ei voi nieluunsa nielaista
Rakkaus, jota ei Tuonelakaan tukahduttaa

Kauhun kammottava katse
    sinne mentävä yksin
Sielun synkät syöverit
    ilman ystävän kättä

Pohjimmiltaan pimeydessä
    ihminen aina yksin
    rampa vailla taluttajaa

                       sielläkin
                       silloin
                       Kristus

"En pyydä sitä armoa, mikä Paavalille annettiin, en pyydä myöskään sitä armoa, minkä Pietari sai mutta pyydän nöyrästi, että saisin sen armon, minkä annoit ryövärille ristin puulla."

Corpernikus

(tässä hiukan aiemmasta poikkeava runo)


Ja päivämme soljuivat ohitse
loppumattomana
lelujen värisenä mattona
jolla leikimme
syödäksemme välillä
jauhelihakastiketta

Ja päiviämme ohjasi
Iankaikkinen käsi
vaikka välillä arjen puudutus
rampautti kykymme
nähdä ihmeitä
Muistaa lahjaksi
keskellä kirveltävän kirkkaan
jatkumon
jota luulimme kuoreksi

vaikka se oli
Elämän ydin -

Jälleen lainaus Uusi tie -lehdestä

"Mielenterveyden ja uskon välille on tehtävä selkeä ero ennen kaikkea siksi, että mieleltään sairaimmallakin ihmisellä on vapaa pääsy Jeesuksen luo."

    Anna anteeksi anteeksiantamattomuuteni
    vellova epätodellisuus kantaa
    katkeruuden suomuja
    rujoja, repaleisia

    Muistikuvat kirjoitettuna
    tiiviinämuurahaismaisinariveinä
    liuskalle nimeltä menneisyys

    Ajan aurinko värjää
    tapahtumat tahmean verisiksi
    siloittamatta yhtäkään yksityiskohtaa

    Lausumattomat lauseet
    polttavat enemmän kuin lausutut
    lailla verisuudelman

    Se on vain yksi sana        
            anteeksi
    mutta kaukana, kaukana
    kuin sammuva tähti